katrinkirjat's Reviews (1.07k)

Rakastan sitä viisautta, jonka Eeva Kilpi kirjoihinsa kirjoittaa. On onni, että hän on kirjoittanut kirjoja ja onni, että minulla on niitä vielä liuta lukemattakin. 

Tamara oli pitkä ja ristiriitainen lukukokemus. Yhtä aikaa kun pidin kirjasta ja ymmärsin, miksi on se on aikoinaan - ja toisaalta miksei yhä? - herättänyt kohua, niin kirjan lukeminen takkusi, jäin jumiin kirjan hitaisiin suvantovaiheisiin, enkä jaksanut olla koko ajan kiinnostunut siitä, mitä tapahtuu (anteeksi siitä!).

Kirjassa kertojalla on kiemurainen, läheinen ja hyvin intiimi suhde Tamaraan. Kertoja on vammainen, ja tästä syystä estynyt nauttimaan seksin kaikista ulottuvuuksista fyysisesti omalla ruumillaan, minkä vuoksi hän nauttii niistä Tamaran kautta. Tamara kertoo suhteistaan, tapaamistaan miehistä ja harrastamastaan seksistä kertojalle tämän toiveesta. Kertojan ja Tamarankin välillä on kosketusta, mutta ei sellaista, mitä Tamara janoaa. Tamaran ympärillä on kaikenlaisia miehiä kaikenlaisine tarpeineen ja oikkuineen.

Kirja on hyvin seksuaalinen ja ruumiillinen. Melkein kaikki pyörii seksin ja halun ympärillä, eikä siinä mikään ole suoraviivaista, vaan kirja paneutuu erilaisiin tarpeisiin, estoihin, ajatuksiin, ja haluihin. 

Vaikka olen kiinnostunut siitä, mitä Eeva Kilpi on kirjoittanut, oli näin seksuaalisen kirjan lukeminen paikoin puuduttavaa. Seksi ei ole koskaan ollut kirjallisuudessa oma lempilajini, joten kaiken pyöriminen sen ympärillä oli välillä tylsää. Kertojan ääni oli paikoin myös ilkeähkö, ehkä "terveen pahansuopa", mutta oli välillä vaikea lukea kirjaa hänen äänensä kautta. Olisi ollut kiinnostava kuulla myös Tamaran näkökulma. 

Kirja on kuitenkin ihan hyvä, Eeva Kilpimäisen hyvä. Viisas, oikukas, erikoinen, rohkea (!) ja silti ihan vain ihmisyyteen pureutuva. 

Kuin veljet on aiheeltaan todella kiinnostava ja tärkeä. Kirja pureutuu muutaman viime vuoden aikana lehtiotsikoissa näkyneeseen aiheeseen eli katujengeihin ja jengeihin liitettyjen nuorien tekemiin väkivaltarikoksiin. Millainen jengi-ilmiö Suomessa oikeasti on ja mikä ajaa nuoria, erityisesti maahanmuuttajataustaisia nuoria tekemään rikoksia?

Kirjassa pohditaan ja kyseenalaistetaan poliisien käyttämää jengi-käsitettä ja yritetään selvittää, miten jengiläinen määritellään poliisissa, sillä se ei tunnu olevan täysin selvää edes poliisille itselleen. Silti sillä on paljon vaikutusta muun muassa siihen, millaisia tuomioita rikoksista voi saada. Jos rikos liittyy jengiin, tuomio kovenee. Tästä syystä ei ole yhdentekevää, miten jengi tai jengiläinen määritellään.

Kirja kritisoi turvallisuuspuhetta, jota mm. mediassa kirjoitetaan ja jota poliitikot viljelevät omaa agendaansa levittääkseen. Kirja pureutuu myös rakenteelliseen rasismiin ja siihen, miksi juuri maahanmuuttajataustaisia nuoria miehiä ajautuu tekemään rikoksia. Kukaan kun ei synny maailmaan rikollisena ja harva haluaa rikollista elämää, vaan yleensä siihen ajaudutaan jostain syystä.

Kirjassa 16 rikoksista syytettyä nuorta pääsee ääneen kertomaan omaa tarinaansa. Jokaisen tarina on erilainen, mutta yhtäläisyyksiäkin on. Heidän kokemusten ja kommenttien perusteella ei ole vaikea nähdä syitä tekojen takana. Moni voi pahoin, mutta apua tai tukea ei saa. 

Rasismin osuus asiassa on niin iso, että sen lonkerot yltävät kaikkialle. Kirja nostaa aihetta esiin monessa kohtaa ja vaikka kaikkea ei kirjoiteta auki, herättää monet tapahtumat lukijankin pohtimaan sitä, miten suuri vaikutus rasismilla lopulta on ihan kaikkeen siihen, mitä nuoret ovat kohdanneet ja kohtaavat. 

Kirjassa on paljon hyvää ja erityisesti nuorten oma ääni ansaitsee erityismaininnan. Kirja herättää ajatuksia ja tunteita.

Mutta omaan makuuni kirja oli hieman liian populistinen. Kirjassa on löysää tekstiä, ja tarkoitan sillä sitä, että kirjassa käytetään mm. ilmaisuja jotka eivät varsinaisesti tarkoita mitään (olisin tällaisten kanssa tarkkana, etenkin kun kirja samaan aikaan pohtii yhden termin määritelmää) ja lisäksi täytelauseita, jotka olisi yksinkertaisesti voinut jättää pois. Kirjassa oli ristiriitaisuuksia, mikä tuntui siltä, että taustatyötä tehdessä oli viitattu pariin eri lähteeseen niin, että lopputulos oli sekava, sen sijaan että olisi esimerkiksi avattu asiaa useammasta näkökulmasta selkeästi niin, että tiedetään, että samasta asiasta on erilaisia näkemyksiä ja tutkimustietoa. Ymmärrän, että kirja on tarkoituskin olla helppolukuinen ja vedota lukijaan, mutta itse olisin kaivannut nuorten kertomusten ja tapahtumien kuvausten rinnalle hieman jämäkämpää ja tieteellisempää tekstiä.

Mutta olen iloinen, että luin tämän!

En ole ikinä kuunnellut yhtä vauhdilla äänikirjaa (okei, olen kipeä, jolla on osansa asiassa), mutta oli pakko saada tietää mitä täällä tapahtuu! Olipas siis hyvä jännite ja koukku, täydellinen pikkupaikkakunnan tunnelma kaikkine hyypiöineen. Ja sanon tämän rakkaudella, olenhan itsekin alunperin kotoisin alle 2000 asukkaan kunnasta, jota tosin ei enää kuntaliitosten myötä ole olemassakaan. 

Kun kuningas kuolee sarjan kolmas ja mielestäni paras osa. Ensimmäiset kaksi olivat olleet minusta ihan ok, mutta vähän kuitenkin kömpelöitä. Erityisesti toinen osa oli jotenkin vähän hankala, epäuskottava ja en oikein lämmennyt sille. Nyt tuntui, että tähän oli onnistuttu nappaamaan sekä oikea tunnelma, että uskottava tarina, joka kantoi loppuun asti. Tämä oli hioutunut versio kahdesta ensimmäisestä osasta. Tykkäsin siis. Ja se on aika paljon, kun yleensä luen dekkareita ja totean niiden jälkeen, että olipa se hukkaan heitettyä aikaa. 

Tässä oli pari sellaista asiaa, joita tosin jäin vähän miettimään siitä näkökulmasta, miten eri ihmisryhmiä tuodaan esiin. Ja pari kohtaa, joissa vähän irvistin, koska hetken tuntui, että nyt mennään metsään, eikä hyvällä tavalla. Mutta mielestäni nämä asiat eivät jääneet ainakaan minun tutkaani lukijana niin, että niitä ei olisi selätetty ihan kunnialla tai että ne olisivat jääneet liiaksi vaivaamaan. Joku pohjoisessa asuva toki saattaa olla eri mieltä. Tai joku podcastaaja... 

Aion lukea jatkoakin. Tai varmaan kuunnella. Nämä ovat olleet kivoja kuunnella ja pelkään, että ilman Sanna Majuria tekstistä puuttuu se jokin, jonka vuoksi haluan niiden ääreen palata. 

Ihan kiva lastenkirja. Kaunista, mutta paikoin aika koukeroista kieltä. Käsitteli pelkoja ja kuolemaa. Ihana kuvitus! Luettiin tätä kumppanin kanssa toisillemme ääneen.

Katsoin joku aika sitten kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, joka oli itkettävän hyvä. Siitä sai inspiraation vihdoin lukea tämän kirjan, joka on roikkunut lukulistallani ilmestymisestään asti. Vaan olisinpa lukenut tämän heti silloin, kun se ilmestyi!

Pidän kirjan tarinasta, paljon. Siinä on monta tasoa ja ulottuvuutta, jotka osuvat ja puhuttelevat. Tuntuvat henkilökohtaisiltakin. Mutta ehkä kuitenkin (hyvälläkin tavalla) etäisiltä jo. Siinä missä elokuvaa katsoessa itkin kuin vauva, niin kirjaa lukiessa en. Ja luulen, että ero on siinä, että tämä kirja olisi uponnut minulle paremmin silloin 14 vuotta sitten, kun olin itsekin nuorempi ja kirja oli tuoreempi. Nyt kirjan ikä vähän tuntui, samalla tavalla kuin oma ikä. Eikä se ole huono asia, se ei vaan ollut tälle kirjalle parasta, mitä olisin voinut antaa.

Kirjan kerronnan tyyli tuntui inasen vanhentuneelta. Lukijan puhuttelu ja kirjoittamista kommentoiva metataso eivät olleet kovin fresh. Se oli jopa vähän cringeä, mikä kieltämättä häiritsi lukukokemusta.

Harvoin käy näin, mutta minusta elokuvasovitus oli parempi. Se herätti tarinan eloon ja toi sen iholle eri tavalla. Kirjan luettuani voin myös sanoa, että elokuva oli sopivan uskollinen kirjalle, tuoden kuitenkin hyvällä tavalla lisää tarinaan.

Vihdoin jaksoin kuunnella tämän loppuun. On roikkunut pitkään, kun ei ole yhtään tehnyt mieli palata tämän pariin. Oli nimittäin aika - pökkelö. Alkuasetelmana saari, kirjakauppa, kirjailija, mysteeri - joo, kuulostaa hyvältä! Mutta omaan makuuni hahmot olivat aivan liian karikatyyrimaisia, käänteet olivat todella suureellisia, epäuskottavia ja rajuja. Olen vähän yllättynyt siitä, että tämä on ilmeisen suosittu teos. En tiedä olisiko lukukokemus ollut eri painetun tekstin äärellä, mutta näin kuunneltuna ei ainakaan toiminut. En mä kyllä usko, että toimisi mulla muutenkaan.

Ihan hyvä teos naiserityisestä aggressiosta, mutta omaan makuuni turhan heteronormatiivinen ja tunkkainen kokonaisuus. Etenkin kirjan loppu oli vaikeaa luettavaa.

Samojen tekijöiden Viha voimaksi on tuoreempi ja vähemmän heteronormatiivinen. Tosin siinä ei syvennytä aivan samalla tavalla aggressioon kuin tässä.