katrinkirjat's Reviews (1.07k)

Liv! on niin hieno ja taidokas pienoisromaani, joka käsittelee isoa asiaa uniikilla kulmalla. Kirja on kirjoitettu kauniisti, ja niin elävästi. Kirja ei jää yhtään etäiseksi, vaan päinvastoin tulee melkein käsinkosketeltavaksi ja todeksi. Lauseisiin on vangittu pienet merkitykselliset hetket.
Pidin kirjasta paljon, enkä olisi malttanut laskea sitä käsistäni, jotenkin niin koukuttava oli pahaenteinen tunnelma ja tulevan odottaminen.

Kirjan lopussa tyyli hieman muuttuu, ja loppu on paikoin kaunokirjalliseksi teokseksi jopa hieman liian informatiivinen, mikä omaan makuuni ihan vähän latisti kokonaisuutta. Tärkeä aihe, ja kirjan loppu käsittelee isoa ongelmaa, mutta se, miten se oli toteutettu, jotenkin söi muuten niin hienovireistä ja taitavaa tarinan kaarta.  

Pidän siitä, että kirja käsittelee erittäin triggeröivää, rikkovaa, traumatisoivaa ja useita (naisia) koskevaa aihetta (eli naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, seksirikoksia, murhia, naisvihaa), mutta tekee sen sellaisella tavalla, että lukemisesta ei itsestään jää raskas olo, vaikka aihe toki raskas onkin.

Olen aloittanut kahdesti Deborah Levyn Kuumaa maitoa (S&S 2023, alkuteos Hot Milk 2015) ja tällä kertaa luin kirjan loppuun. Oli oikea hetki. 

 

Olen lukenut Levyltä nyt viisi kirjaa ja pitänyt niistä kaikista. Kuumaa maitoa ei ole poikkeus. Ehdottomasti pidin siitä, halusin (haluan) ymmärtää sitä paremmin, ja näen, miksi kirja on eräänlainen kulttiteos. En kuitenkaan ihastunut varauksetta. 

 

Sofia ja Rosa, tytär ja äiti, matkustavat Englannista Espanjaan Almerían kylään saadakseen hoitoa Rosan jalkojen tunnottomuuteen ja kävelykyvyn menetykseen. Sofia on kaksikymppinen ja kiinni äidissään, joka tarvitsee häntä koko ajan.  Sofia tuntuu elävän äidilleen ja on kuin osa äidin kivusta olisi siirtynyt häneen. Matka kuitenkin huojuttaa asetelmaa. Elämä Espanjan kuuman auringon alla, kirvelevien meduusan polttamien kanssa, saa Sofian kuin heräämään unesta, tarkastelemaan itseään ja tarttumaan elämään. 

 

Kuumaa maitoa on monitasoinen teos ja se käsittelee useita aiheita, kuten äidin ja tyttären välistä suhdetta, isän hylkäämäksi tulemista, kipua, seksuaalisuutta ja identiteettiä (tai niin minä sen luin), sukupuolisuutta, menneisyyttä ja muistia, himoa ja halua, tarvitsevuutta ja vapautta. 

 

Kirja lumosi minut outoudellaan. Pidin kirjan erikoisesta, kummallisesta ja ainutlaatuisesta tunnelmasta. Pidin sen vieraudesta, yksityiskohdista ja hyvällä tavalla häiritsevästä toistosta. Kirja on surrealistinen, siinä on paljon viitteitä ja symboliikkaa, sanojaan isompia lauseita, ja vaikka sitä onkin helppo lukea, haluaa mieli pysähtyä tekstin äärelle usein poimimaan yhtäläisyyksiä ja ymmärtämään. Kirja on taitava ja viisas, enkä vähempää odottaisikaan Levyn teokselta. 

 

En kuitenkaan ihastunut kirjaan täysin. Samaan aikaan sekä rakastin kirjan runsautta kuuman auringon alla, että toivoin kirjan olevan hieman tiiviimpi, auringon armollisempi. Kirja kurkottaa moneen suuntaan, ja se tahtoo uuvuttaa. Kirja käsittelee kiinnostavalla tavalla ikiaikaisia asioita, kuten äidin ja tyttären välistä suhdetta, tyttären ja isän välistä suhdetta, sotkuisia ihmissuhteita. Mutta aiheet ovat myös niitä, joista on kirjoitettu paljon ja joita on luettu paljon. Vaikka Levy lähestyykin aihettaan erikoisesti, kutkuttavastikin, niin välillä aiheet tuntuvat puhkikulutetulta. Äidin ja tyttären välisen suhteen kaarteet tuntuvat itsestäänselviltä, tutuilta. Toisaalta oman sävynsä kirjaan kuitenkin tuo se, että kaikki tuntuu samaan aikaan niin vieraalta, kaukaiselta, rajulta, eikä lainkaan tutulta. 

 

Pidän kirjoista, jotka haastavat minua ja Kuumaa maitoa teki niin. Se vaati minulta oikeaa hetkeä, mielentilaa, tullakseen luetuksi ja ymmärretyksi. Se veti puoleensa ja työnsi pois, ihastutti ja ärsytti, herätti ymmärrystä ja kummastusta. Uskon, että kirjasta jää paljon väkevämpi jälki, kuin mitä juuri nyt, heti kirjan luettuani osaan edes ajatella. 

 

Kirja on muuten kirjoitettu kymmenen vuotta sitten. En ajatellut asiaa kirjaa lukiessa, mutta luettuani mietin sitä. Näkyykö ikä kirjassa, selittääkö se jotain? Arvostelenko kirjaa liian rajusti sen puhkikulutetuista aiheista, kun se on käsitellyt niitä aiheita kymmenen vuotta sitten jo? En tiedä, ehkä se vähän muuttaa ajatustani. Kymmenen vuotta sitten olin itse 25, ja silloin olisin lukenut kirjan ainakin eri positiosta. Onko sillä väliä? Ei. 

 

Suosittelen kirjaa, erityisesti kuumaan kesäpäivään!

Meidän kesänuoremme töistä suositteli tätä mulle ja päätin kokeilla, vaikka mangaa luenkin enää vain harvakseltaan. Oli ihan hauska kuitenkin pitkästä aikaa lukea mangaa ja mangakin oli ihan kiva. Ehkä vain tällaiset nuorten coming out -tarinat alkaa omalla kohdalla olla vähän puhkikulutettuja, sillä olen näitä lukenut sen verran paljon, että mitään kovin uutta ja ihmeellistä tässä ei ollut. Mutta mausteena kuitenkin pieni mysteeri, jonka vuoksi melkein voisin lukea lisääkin. Tässä kuvataan myös hyvin ilmapiiriä ja asenteita, jotka Japanissa edelleen vallitsevat seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Onhan se vähän ankeaa luettavaa, mutta toisaalta niin on sekin, että se pitää paikkansa.

No olipa vähän mäh, siis tylsä. Tässä ei oikein tunnuttu etenevän mihinkään ja jännite uupui. Lopussa tapahtui nopeasti aika paljon, ja minusta osa lopun käänteistä olisi saanut tulla aiemmin, jotta se olisi lisännyt mysteeriä ja ehkä loppu ei olisi tuntunut sitten niin hätäiseltä. Tässä oli myös useampi hyvin epäuskottava kohtaus.

Olen nyt lukenut neljä osaa tätä sarjaa ja pitänyt kahdesta, eli ekasta ja kolmannesta. Onhan se toki ihan hyvin sekin, mutta harmittaa, kun potentiaalia selvästi on, mutta jotenkin kaikki osat ei kuitenkaan yllä yhtä korkealle. 🤔

Varmaan kuuntelen jatkoakin, mutta nyt isoin into on vähän lopahtanut.

Rebecca Yarrosin trilogia, jonka Siivenisku aloittaa, on kirjailmiö, joka hakee vertaistaan. Tuntuu, kuin kaikki olisivat lukeneet kirjan ja kaikki olisivat pitäneet siitä. Siksi halusin itsekin kirjan lukea, vaikka fantasia, tai erityisemmin (hetero)romantasia ei todellakaan ole juttuni. Kiinnosti tietää, mistä kohistaan ja miksi.

Sanotaan se nyt heti alkuun, että Siivenisku ei ollut varsinaisesti juttuni. Mikä oli aivan odotettavaa. Mutta se yllätti, miten hyvin lopulta viihdyin kirjan parissa ja luin suurimman osan siitä mielelläni (vaikka kirjan puolivälissä oli kyllä sellaista tyhjäkäyntiä ja oman kiinnostuksen lopahtamista, että mietin kesken jättämistä). Ymmärrän, miksi tästä pidetään! Mutta vaikkakin ymmärrän mikä tässä kiehtoo ja vetää puoleensa, niin olen silti vähän yllättynyt siitä, että kirja on niin suosittu. Olen kyllä lukenut kommentteja, joissa sanotaan, että "en piitannut epäuskottavuuksista, kun kirja oli muuten niin vetävä" jne. No, minä jäin kiinni nimenomaan niihin epäuskottavuuksiin, eikä kirjan vetävyys pelastanut kokonaisuutta.

Epäuskottavuuksien lisäksi häiritsi jotenkin paikoin sekava ja vaikeasti seurattava kerronta, turhan köykäisesti rakennettu maailma, ihan yltiöpäinen ja naurettava kirosanojen viljely ja - se romanssi. Ehkä odotti jotain vähän... modernimpaa? Tai ehkä tällainen heteroromanssi ei sitten vain ole minua varten hehe. Pidin kyllä siitä, miten seksikohtaukset oli kuvattu enemmän sellaisen naiskatseen kautta ja ehkä naisten fantasian (?) läpi. Ymmärrän, miksi se vetoaa joihinkin... Pidin myös lohikäärmeistä!

 Aika moni on tuntunut menevän kirjan lopusta sekaisin, niin täytyy sanoa, että loppu kyllä osasi iskeä kunnon koukun, sillä vaikka kirjaa lukiessani en todellakaan ajatellut lukea sarjalle jatkoa, niin lopun jälkeen on sellainen olo, että se on vähän niin kuin pakko!

Olen lukenut tämä mukaan lukien nyt viisi Agatha Christietä (mikäli muistan oikein). Kaksi olen lukenut hyvin nuorena ja muistaakseni niistä pidin (muistan myös ratkaisut edelleen!), kolme viimeisen vuoden sisällä ja niistä kolmesta pidin kaikista eniten tästä. 

On hauskaa, että olen lukenut Christietä aina vähän sattumalta. Yhden hänen kirjoistaan sain teininä lahjaksi, yhden taisin lukea mummin kirjahyllystä (tai jonkun muun?) ja nyt nämä kolme viimeisen vuoden aikana lukemaani ovat löytyneet omasta hyllystä, jonne ne ovat kulkeutuneet eri kautta. Yksi löytyi kirjojen kierrätyshyllystä, yksi oli laina kumppanin perheen kotoa ja yksi ostettiin kirpparilta halvalla (ja se oli aivan hirveän huono!). 

Christie kyllä toimii, jos kaipaa kevyttä ja helppoa, mutta toisaalta paikoin vanhentunut kieli, rasismi ja naisviha tekevät lukemisesta myös raskaan kokemuksen. Tulen varmaan lukemaan jatkossakin Christietä, mutta ehkä jatkossakin vähän sattumankauppana, eli tuskinpa näitä alan varailemaan kirjastosta. Kirpparilta saatan ostaa. Katsotaan!