katrinkirjat's Reviews (1.07k)

Mitä on vapaus, vapautuminen tai sen vastakohta? Mitä vapaus tarkoittaa kenellekin, kuka sen määrittelee? Tätä pohtii Maggie Nelson neljän esseen ja neljän eri näkökulman kautta teoksessaan Vapaudesta.

Nelson lähestyy aihetta taiteen, seksin, huumeiden ja ilmastonmuutoksen kautta. Ensimmäisessä esseessä puhutaan taiteesta. Mitä on taiteellinen vapaus? Onko taiteen kautta hyväksyttävää käsitellä mitä tahansa aihetta miten tahansa? Entä jos taide on rasistista, sortavaa, misogynista, väkivaltaista? Nelson toimii opettajana ja pohtii kirjassaan myös omaa rooliaan taiteen opetuksen äärellä. Pitäisikö taiteelle asetta rajoja? Miten käsitellä taidetta, joka on provosoivaa, häiritsevää ja/tai muita loukkaavaa?

Toinen essee pureutuu seksuaaliseen vapauteen ja vapautumiseen. Mitä se tarkoittaa? Voiko olla seksuaalista vapautta ilman, että se riistää jonkun toisen vapautta? 

Kolmas essee käsittelee huumeita ja ehkä etupäässä addiktiota ja riippuvuutta. Päihteet liitetään vapauteen ja vapautumiseen, mutta samalla siihen liittyy addiktio, joka sotii vapautta vastaan. Vai sotiiko?

Viimeinen essee pohtii ilmastonmuutosta. Riistetäänkö ihmisiltä vapaus, jos ryhdytään ilmastonmuutosta hillitseviin toimiin? Miten vapaus kärsii, jos maapallosta tulee elinkelvoton? Onko nykyihmisen vapaus tärkeämpää kuin tulevien sukupolvien vai tulevien sukupolvien vapaus tärkeämpää kuin nykyihmisten?

Esseet ovat kiinnostavia, ajatuksia herättäviä ja haastavia. Luin esseekokoelmaa hitaasti, välillä vain muutama sivu kerrallaan, enkä tiedä olisinko vauhdikkaammin voinutkaan edetä. Teksti vaati pysähtymistä erilaisten ajatusten äärelle. 

Maggie Nelson on yksi lempikirjoittajistani. Pidän hänen tyylistään sekoittaa niin monta ainesta samaan soppaan - universaalista mennään henkilökohtaiseen, eri ajattelijat pääsevät ääneen ja näkökulmat saavat tilaa, mutta ei niin, etteikö Nelson kommentoisi niitä. 

Suosittelen esseitä. Jos tuntuu, että jäät jumiin ensimmäiseen, hyppää johonkin toiseen ja lue ensimmäinen essee vaikka viimeisenä. 

Doris Lessingin Parempien ihmisten lapsi on kolmas kirjailijalta lukemani teos. Olen pitänyt paljonkin aiemmin lukemistani Viides lapsi ja Eloonjääneen muistelmat -kirjoista, mutta Parempien ihmisten lapsi oli selkeästi ristiriitaisempi lukukokemus. 

Parempien ihmisten lapsi aloittaa viisiosaisen kirjasarjan (mitä en tiennyt ennen kirjan lukemista!) ja pohjautuu Doris Lessingin omiin kokemuksiin. Aloitusosa kuvaa nuorta englantilaista Marthaa Englannin siirtomaassa Etelä-Rhodesiassa. Kirja kuvaa Marthan tuskaisaa ja kivuliasta kasvua ensin vanhempiensa kanssa maaseudulla, jossa elämä ei lopulta ole täyttänyt kenenkään odotuksia, ja sen jälkeen hänen itenäistymistään ja kaupunkiin muuttamistaan. Martha on monen nuoren tavoin todella hukassa itsensä kassa, haaveileva, haahuileva, kapinoiva, äreä ja kuitenkin alistuva. Martha ei tiedä mitä haluaa, ja lopulta hän tuntuu ajelehtivan tilanteesta toiseen kaikesta itsepintaisuudestaan huolimatta. 

Kirja ei kuvaa vain Marthan elämää, vaan samalla se nostaa kirjan keskiöön myös kolonialismin, fasismin, valkoisen ylivallan, valkoisten ja rodullistettujen ihmisten väliset jännitteet (eli lähinnä valkoisten tekemän sorron), ja ajan juuri ennen toista maailmansotaa. 

Doris Lessing on ehdottomasti taitava ja tarkkanäköinen kirjailija. Tässä kirjassa hän tekee Marthan sisäisestä mielenmaisemasta kaikessa ärsyttävyydessään hyvinkin realistisen ja samalla nostaa esiin siirtomaavallan ongelmat. 

Niin taitava kuin kirja onkin, niin samalla se oli tuskastuttavan hitaasti etenevä, omaan makuuni aivan liian kuvaileva ja päähenkilö niin ärsyttävä, että loppua kohden oli vaikea jaksaa kiinnostua enää yhtään enempää hänestä. Toivoin kirjan vain joskus loppuvan! Mutta samalla pidin siitä ja kun tajusin kirjan olevan kirjasarjan aloitusosa, aloin miettiä tosissani koko sarjan lukemista. 

Huom.! Tämän kirjan suomennos on vanhentunut.

Kuuntelin nuorempana todella paljon Tegan & Sara:a, ja vaikka enää vuosiin en ole juurikaan kuunnellut heitä, niin olin innoissani kuullessani, että heiltä/heistä tulee sarjakuva, jonka kuvittaa lempisarjakuvataiteilijani Tillie Walden. 

Junior High kertoo Teganin ja Saran nuoruudesta. Osittain kuvitteellisesta, osittain todellisuuteen nojaavasta. Ilmeisesti sarjan aloitusosassa (?) Tegan ja Sara ovat juuri menneet uuteen kouluun. Uudessa koulussa pitää hankkia uusia ystäviä ja selvitä siitä, että identtiset kaksoset sekoitetaan herkästi toisiinsa. Yhtä kouluvuotta kuvaavassa sarjakuvassa on kaverisuhdedraamaa, ihastuksia, oman seksuaalisuuden tutkailua ja ymmärtämistä, sekä musiikin löytyminen osaksi omaa elämää. 

Sarjakuva sijoittuu nykyaikaan, mikä on samaan aikaan varsin hyvältä tuntuva ratkaisu ja vähän kömpelö. Nykynuorelle kirjan maailma on tuttu ja realistinen, tarina on kiinnostava, kun se on kiinni tässä päivässä. Toisaalta esimerkiksi seksuaalisuuden kanssa painiskelu on ollut hieman erilaista seksuaalivähemmistöön kuuluville oikean Teganin ja Saran nuoruudessa 90-luvulla, kuin nykyään. Siinä mielessä nykypäivään sidottuna tarinasta varmasti häviää aika paljon. Tietoa, ymmärrystä ja vertaistukea on nykyään saatavilla ja toisaalta samanlaista painiskelua ei välttämättä tarvitse edes käydä, kuin mitä aikoinaan. 

Tillie Waldenin kuvitus on upea, kuten aina. Innolla odotan kyllä jatko-osiakin, vaikka tämä ehkä onkin itseäni nuoremmille lukijoille suunnattu.

Koska true crime kiinnostaa ja ajatus siitä, että kaksi "siviiliä" alkavat tutkia murhaa ja se avaa myös poliisien tutkinnan uudelleen, niin päätin tähänkin kirjaan tarttua. Kirja käsittelee Emmi Immon ratkaisematonta julmaa murhaa, jota itsekin olen monesti pohtinut. 

Aihe on kiinnostava. On kiinnostavaa lukea mitä kaikkea kirjan kirjoittavat ovat ns. siviileinä saaneet selville. Toki myös turhauttavaa, kun virallinen tutkinta ei tunnu juurikaan etenevän. On myös kauheaa lukea siitä, miten tässäkin tapauksessa tekijä on lähes varmasti selvä, mutta suojelun vuoksi tutkinta on aikoinaan tehty huonosti ja nykyiset todisteet eivät tahdo ainakaan sellaisenaan riittää. HUOH.

Kirja pureutuu tapaukseen, mutta myös kirjoittajien tutkimuksen tekemiseen ja fiiliksiin. Täytyy sanoa, että kirjan tyyli ei ihan purrut minuun. Tapaus ja faktat kiinnosti, ja olisin henkilökohtaisesti pärjännyt hyvin, jos ne olisi vain ladottu pöytään. Mutta ymmärrän, että kirjasta on itsestään haluttu tehdä mukaansa nappaava tarina, jossa kirjoittajilla itsellään on roolit, ja se kaikki kietoutuu tapauksen ympärille. Ehkä tämä olisi toiminut paremmin äänikirjana? 

Huikee kirja!
Kirja käsittelee monella tavalla kuolemaa, ja naisten välistä rakkautta. Tarina on kaunis, koskettava ja kotoisa. Pidin siitä miten kirja oli kirjoitettu ja miten tarina hahmoineen heräsivät eloon. Kuoleman käsittely oli kiinnostavaa.

Ja kirjassa kuvataan muutenkin 30-luvun Helsingin (ja Pohjanmaan) sateenkaari-ihmisten elämää. 

Nuorille suunnattu sarjakuva, joka oli tosi hyvä! Sarjakuva on fantasiaan nojaava seikkailu-, kasvu- ja ystävyystarina, jossa käsitellään isoja asioita kuten sotaa, valtaa, sortoa, valheellisia narratiiveja ja köyhyyttä. Sarjakuvan tyyli on vakava ja kepeä, se on hauska ja painava samaan aikaan. Kuvitus oli taidokasta ja väritys lumoava. Pidin!

Nuorille suunnattu sarjakuva, joka ei ollut ihan makuuni. Tarina ei ollut kovin uniikki, se oli turhan pitkäksi venytetty, epäuskottava ja loppuratkaisukin oli aika laimea. 

En tiedä toimiiko tämä paremmin jenkkilässä? Ehkä siellä tarina tuntuu aidommalta, ja kiinnostavalta nuorille, joilla voi olla samaistumispintaa tai tarinassa tuttuja elementtejä?

En tiedä. Oli aika blah. Onneksi ihan hauskojakin juttuja, ja kuitenkin kadonneen siskon mysteeri, jotta jaksoi lukea loppuun.