Wow. Just… Wow. The best book I’ve read this year. By far. Oh my god, I can’t stop crying. Have I ever read a book that’s made me feel more in quality and quantity???

Teknisestä näkökulmasta kirja ei ollut kovin hyvä. Ylimääräistä toistoa oli paljon, eikä kieli ollut kovin puhuttelevaa. Naisten tarinat olivat kuitenkin kauniita ja sain menestystarinoista paljon voimaa. Maailma voi tuntua välillä mahdottomalta, mutta näiden naisten onnistumiset lohduttivat. Lopussa Gates puhuu siitä, kuinka tärkeää avautuminen ja oman tuskansa kohtaaminen ovat ihmisoikeustyössä.  Herkistyin monessa kohtaa. Tuo kohta taisi muuttaa minua hiukan ihmisenä. Olen helposti vihaan nojaava ja tajuan nyt, että se ei pitkällä tähtäimellä vie minnekkään.

Jos arvostelu jäisi tuohon, voisin antaa tälle sellaiset 4 tähteä, mutta on muutama seikka, josta en oikein päässyt yli. Osa Gatesin tekstistä on hyvin white saviour henkistä ja muutenkin itsekiittelevää. Sitä on niin paljon, että se ihan tosissaan häiritsi melko reippaasti lukukokemusta. Sitten on vielä se, että Gates on miljonääri. Kaikki hyvä mitä hän sanoo ja tekee jää laihaksi, koska loppujen lopuksi hän hamstraa rahaa kuin kaikki muutkin miljonäärit. Lisäksi Gatesien hyväntekeväisyysjärjestö tekee. myös paljon hallaa etenkin Afrikassa ja Aasiassa. Vaikka se tekee eittämättä paljon hyvää, sen kapitalistinen toiminta on hyvin haitallista. Sen takia en yksinkertaisesti voinut ottaa kaikkea hänen kirjoittamaansa tosissaan.  

Luin silmäillen viimeisiä sivuja. Mitä täyttä hevonpaskaa. Miksi vuonna 2020 on kirjoitettu kirja, jossa nainen rakastuu omaan raiskaajaansa?????? Perkele, että oon vihainen. Kittyn olisi pitäny kostaa. Tämä kirja on sairas ja pilkkaa kaikkia raiskauksen uhriksi joutuneita. Tässä olis ollu mahdollisuus kertoa raaka tarina siitä, miten raiskattu nainen jopa 1700-luvun Englannissa kykenee ottamaan vallan itselleen ja kostamaan kaiken vääryyden. Plus, miksi ihmeessä Joshuan piti olla orjiaplantaasin omistaja? Hyvin mielenkiintoinen tapa tehdä rakastettavia hahmoja. 🙄 Helvetti, että kaduttaa kun piti tämä mennä ostaan.

I really like Braithwaite’s writing style and her dialogue is amazing. I just kinda struggled to connect with the characters. Half way through the story I found myself thinking ”why should I care about this story?” I also found that I don’t like the characters. And in a way that’s unusual for me. I normally love characters that are morally grey (or in this case probably just straight up horrible), but for some reason I just couldn’t like them as characters. The potential this book had with its themes and the way it let me down was dissapointing.

ALSO, this was marketed as a comedy, but I really struggled to find that aspect of the story. 🤷🏻‍♀️

Hyvä niille, jotka eivät tiedä trans-ihmisistä paljoa. Jos kaipaat syvempää analyysiä ja asiat ovat entuudestaan tuttuja, niin kirja ei oikeastaan ole sinulle se oikea.

Mietin tässä, että raskinko antaa tälle 5 tähteä, mutta en keksi yhtäkään syytä antaa matalampaa arvosanaa. Ihan mahtava, tunteellinen ja kaunis kertomus. Kaikki muutkin O’Learyn kirjoista menee saman tien lukulistalle. Lukekaa ihmeessä!