katrinkirjat's Reviews (1.07k)

Katriina on upea! 

Katriinan tarina on elämänmakuinen, arkinen, raadollinen, raskas, mutta kuitenkin valoisa ja toiveikas. Katriina tulee huijatuksi naimisiin Ahvenanmaalle pieneen, surkeaan ja köyhään tupaan. Elämä täyttyy raskaasta työstä, ja kaiken puutteesta. Oma aviomies osoittautuu koko saaren isoimmaksi suunsoittajaksi ja pilkan kohteeksi. Mutta Katriina ei suostu lannistumaan, eikä antamaan periksi. Hän on vahva ja voimakas nainen, joka huolehtii perheestään ja osaa iloita niistä valonsäteistä, joita elämä antaa. Vuosien varrella häntä aletaan pitää suuressa arvossa saarelaisten kesken.

Tarina ei ole mitään elämän ilottelua täynnä, mutta se on silti elämänmyönteinen. Tarina vie ihan täysin mukanaan, ja en olekaan tainnut vielä palata omaan elämääni tuolta menneiden vuosikymmenien Ahvenanmaalta. 

Kirja oli hurjan inspiroiva monella tasolla. Tässä kurjassa maailman tilanteessa tuntuu, että juuri jotain tällaista kaipasin. On myös aina kiinnostavaa lukea naisten kirjoittamia kirjoja naisten historiasta, niitä kun ei ole liiaksi. 

Jos et vielä ole lukenut Katriinaa, niin ehdottomasti kannattaa!

Kirjasta on olemassa kaksi suomennosta, joista itse luin vanhemman version ja pidin. 

Pidin! 

Linna on aina ollut kotimme oli synkkätunnelmainen mysteeri ja kirjana mielestäni hieno.

Kaksi sisarusta elää vanhan setänsä kanssa isossa talossa keskenään. Setä ja sisaruksista vanhempi ei poistu talolta koskaan, mutta nuorin käy kahdesti viikossa kylässä hoitamassa asioita. Kaikki vihaavat tai pelkäävät heitä. Jotain kammottavaa on tapahtunut. 

Kertojana toimii toinen siskoksista, hän kertoo tarinaa välillä ajatusleikkeihinsä ja sääntöihinsä hulahtaen. Talon asukkaiden elämä on säntillistä ja säännöllistä, kunnes kertoja aistii muutoksen. Se on tulossa.

Tarina keritään hitaasti auki. On kaksi suurta kysymystä. Mitä kammottavaa on tapahtunut menneisyydessä ja mitä kammottavaa on tulossa? Pahaenteinen kerronta ei lupaa mitään hyvää.

Tarina on kiehtova ja jännittävä, tunnelma on ihanan hyytävä! Ahdistavaa tosin on miten kirjassa kuvataan ahdasmielisyyttä, kiusaamista ja pahuutta. Pahuutta on monenlaista. 

Ainoa pettymys itselleni kirjan suhteen oli se, että päättelin aika alkumetreillä kirjan yllättäväksi elementiksi tarkoitetun seikan. Yllätyn hyvin harvoin enää kirjojen äärellä ja olen tullut siihen tulokseen, että syynä on se, että olen vain lukenut niin paljon, että monet kirjalliset ratkaisut ja käänteet on jo koettu.

(Luin viimeksi Jane Austenin Neito vanhassa Linnassa, jossa mainittiin Udolpho ja tämän kirjan yhteydessä siitä oli suositus, joten täytynee lukea se!)

Jane Austenin Neito vanhassa linnassa oli itselleni entuudestaan tuntematon, vaikka Jane Austen onkin yksi lempiklassikkokirjailijoitani ja osa hänen tarinoistaan on niin kirjoina kuin elokuvina kuin tv-sarjoinakin puhkikulutettu jo nuorena (ja yhä joskus palaan niiden pariin). Tämä helmi oli kuitenkin jäänut muiden varjoon. 

Neito vanhassa linnassa on ihastuttava. Se on kujeileva ja hauska, viattoman herttainen päähenkilö sallii lukijan tehdä paljon oivalluksia ennen häntä, mikä tietenkin sallii sen ilon, että lukija on askeleen edellä koko ajan. Pidin kirjaan upotetuista kauhuelementeistä ja siitä, miten Austen puhuttelee lukijaansa.

Siitä on aikaa, kun olen edellisen kerran Austenia lukenut, mutta en enää yhtään muistanut, miten hulvattomia nämä ovat. Etenkin tässä oli etupäässä Austenin pisteliäät huomautukset oman aikansa ihmisten hupsutuksista ja asioista, joita Austen on varmaan pitänyt järjettöminä. Toki tässä on Austenin kirjoille tyypillinen romanttinen juonikuvio, mutta se ei ollut yhtään niin keskeinen ja tärkeä, kuin kaikki muu.

Tämä on yksi ensimmäisiä romaaneja, jotka Austen on kirjoittanut, mutta se on julkaistu vasta hänen kuoltuaan.

Austen on huikea!

Eeva Kilven Naisen päiväkirja oli huikean hienoa tekstiä, oivalluksia, paljautta ja rehellisyyttä. Tätä ei ole alunperin tarkoitettu julkaistavaksi, ja juuri se ehkä tekee siitä niin hienon. Kilpi kirjoittaa ajatuksiaan elämästään, perheestään, itsestään keväästä syksyyn. Oli inspiroivaa lukea Kilven kirjoituksia kesältä, jolloin hän on ollut mökillään yksin ajatustensa ja kirjoitustensa kanssa. Hän puntaroi ihmissuhteitaan, miessuhteitaan, intiimiyttä, äitiyttä, omia vanhempiaan, työtään, yksinäisyyttään, toisen ihmisen ikävää ja toisaalta pelkoa.

Kilpi on kärsinyt päiväkirjaa kirjoittaessaan masennuksesta, ja hän kirjoittaa paljon siitä. Osa teksteistä onkin hieman synkkiä. Silti Kilpi tuntuu suhtautuvan itseensä huumorilla, ja osa merkinnöistä nauratti melkein ääneen. 

Päiväkirja on elämänmakuinen, lämmin, hauska, synkkä. 

Nuorena pidin paljon Haahtelasta ja olenkin kerännyt kattavan Haahtela-kokoelman itselleni. Kaikkia en vielä ole lukenut. Nyt luin tämän pienoisromaanin ja - en tiedä.

Haahtela kirjoittaa kiinnostavista asioista, taidolla ja usein lukijaa hämäten ja hämmentäen. Pidän siitä.

Tässä kirjassa alkuasetelma alkoi hitaasti mureta ja paljastaa tarinan taustalta jotain muuta. Loppuun asti sai odottaa, että mitä, miksi.

Kun olin lukenut kirjan kokonaan, pidin siitä. Hyvän kirjan ainekset. Lukiessa en kuitenkaan tahtonut saada otetta ja myös se tapa, jolla naisia kommentoitiin, erityisesti heidän rintojaan, oli epämiellyttävää. Jonkinlainen mieskatse ärsytti.

Luen nykyään harvemmin mieskirjailijoita, edes omia lemppareitani, ja nyt vain mietin onko Haahtelat aina tätä vai oliko se vain tämä?

En tiedä. Tämä oli ihan okei, kolmen tähden kirja, mutta ei yllä lähellekään lempparikategoriaa. 

Aion vielä lukea Haahtelaa, mutta pienemmin odotuksin.

Kumppanini luki Emezin Hölmö rakkaus ja pyysi minua lukemaan sen, jotta voimme keskustella kirjasta. Minä tein työtä käskettyä ja luin kirjan, vaikka romanttinen viihdekirjallisuus ei todellakaan ole genreni.

Olen lukenut Emeziltä aiemmin Vivek Ojin kuoleman, josta pidin. Tiedän Emezin kirjoittaneen muitakin kirjoja, jotka ovat kaikki keskenään vähän erilaisia. Emezi on useamman genren taitaja ja nyt pääsin tutustumaan hänen romanttisen kirjallisuuden kirjoittamisen taitoihinsa. 

Hölmö rakkaus on hyvin tyylipuhtaasti romanttista viihdekirjallisuutta. Siinä on kaikki romanttisen viihdekirjan perusainekset, ja se noudattelee genrelle tuttua kaavaa. Kirjoitustyyli ja ilmaukset ovat nekin hyvin genrelleen tyypillisiä. Emezi on todella tiennyt mitä tekee.

On aivan mahtavaa, että tämä kirja on kirjoitettu. Se on lajityypillinen, mutta sen kaikki (tai lähes kaikki) hahmot ovat rodullistettuja ja useampi hahmo on queer, queerkattaus on myös laaja. Vaikka kirjassa on tottakai rikkaita ja kauniita ihmisiä, kaikki vähän överiä ja yliampuvaa, paljon draamaa ja suuria tunteita ja isoja huokauksia ja teräviä henkäyksiä, niin kirja ei ole toksinen. Draamat selvitetään keskustelemalla. Kirjassa nostetaan esiin myös suostumus seksiin, turvaseksi ja terapia. En tiedä onko tämä nykyään tyypillistä genrelle?

Mutta vaikka kirjassa on paljon hyvää, niin ei se minun kirjani ole. Tylsistyn, kun kirjan keskiössä on suhdekiemuroiden puiminen ja se, kuka haluaa ketäkin. Osa jutuista oli yliampuvia, ja osaan jutuista oli vaikea suhtautua vakavasti. Ymmärrän, ettei tämän genren kirjojen kuulu olla niin realistisia, mutta välillä pyörittelin silmiäni. 

Emeziä aion lukea lisää, mutta romanttisen viihdekirjallisuuden taidan jatkossakin jättää muille. Minä haluan näin kevyen viihteeni telkkarista ja kirjoista sitten jotain muuta.

Kiinnostava, ja hyvä. Paljastava, raju ja tunteita herättävä. Elliot Pagella on ollut raju elämä, paljon rankkoja kokemuksia, itsevihaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, elokuvateollisuuden koneistossa jauhautumista ja perhe-elämän ongelmia. Elliotin kirjan paljastaa hänen elämästään asioita ja samalla valaisee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kohdistuvan vihan, inhon ja syrjinnän.

Krijan lukeminen on rajua, ja Pagen kokemukset herättävät surua ja vihaa. Mikään ei silti yllätä.

Toivottavasti Page voi tästä eteenpäin elää enemmän itsensän näköistä, tuntuista ja itsensä rajaamaa elämää.

Luin suomennoksen, mutta se ei ollut kovin hyvä. Selailin alkukielistä teosta tämän jälkeen ja suosittelenkin lukemaan sen. Veiklaan, että suomentajalla ei ole kovin paljon tietämystä queeriudesta. Miksi sana gay toistuu suomennoksessa (voisi olla ihan vaan homo) mutta u-hauling on suomennettu lainalaatikoiksi? U-haul is the thing queeryhteisössä! 

Informatiivinen ja kirjoittajan omakohtainen teos, jossa käsitellään naisten autismia.
Haluaisin sanoa, että on aivan käsittämätöntä, miten vähän naisten autismia on tutkittu, miten huonosti se tunnetaan ja tunnistetaan. Välillä on ajateltu, että naisilla ei voi olla autismia ilman selkeitä ja vaikeaksi määriteltyjä kehityshäiriöitä, toisin kuin miehillä. Naisten autismin tunnistamista varten ei ole vieläkään edes kunnon työkaluja. Niin, haluaisin sanoa sen olevan käsittämätöntä, mutta kun elämme patriarkaattisessa miesten maailmassa, niin eihän tässä mitään uutta tai ihmeellistä ole. Samaan jonoon menee kaiken muun kanssa.

Kirja on informatiivinen, kantaa ottava ja henkilökohtainen. Kirja on hyvä sekoitus teorioita, mielipiteitä ja henkilökohtaisia kertomuksia. Pidin siitä, että kirja ei ollut hurjan pitkä. 

Kokonaisuus on kuitenkin hieman sekava, enkä aivan saanut kaikista pointeista kiinni, vaan olisin kaivannut, että joitain asioita olisi avattu enemmän. Kirjan binäärisyys myös häiritsi, mutta ymmärrän, että tässä kontekstissa se oli ihan perusteltua. Sen sijaan neuroepätyypillisten vertaaminen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön ja väittäminen, että jälkimmäisten asiat ovat paremmin tai jotenkin itsestänselvyys särähti ja pahasti, koska sehän ei pidä paikkaansa. Miksi tällainen vertaus on tehty?

"Mielestäni nykyaika on ristiriitainen. Neuropsykiatrisista diagnooseista tiedetään yhä enemmän, mutta ihmisillä on yhä vähemmän tilaa olla erilaisia."

Kiinnostava sarjakuva pyöräilyn historiasta ja liikenteen kehittymisestä. Inspiroivaa, ja aika surullista luettavaa. Näin itse pyöräilijänä mietin aikoja, jolloin pyöräilijöillä oli tilaa ajaa ja oma paikkansa liikenteessä, verrattuna nykyiseen tilanteeseen, jossa jokainen pyöräreissu on jonkinlaista autojen seassa ajoradalla pelkäämistä. Tiitu Takalon kuvitus oli tietenkin huippu.

(Olen ollut pari päivää vähän veto pois ja huomasin, että se vaikutti myös siihen, etten oikein tahtonut innostua tästä sarjakuvasta, vaikka se on siis hyvä. Harmittaa, etten jättänyt tätä parempaan hetkeen, jolloin olisin voinut innostua enemmän. Mutta nyt oli näin.)