As much as I love Christie, nobody's perfect, and The Murder on the Links was a real slog to get through. I was about two thirds in on my plane ride home from London when I thought I'd use my time far more constructively by sleeping. The issue might have been the same as I had with The Mysterious Affair with Styles (1920): an early mystery (second Poirot, third altogether) still searching for the flow and the ease of the later mysteries.

None of the pieces just come together for me, although superficially it has all the aspects of a good Christie novel. The labyrinthine crime itself is not very interesting, nor are the suspects or the investigation (although I did enjoy the contrast and competition between Poirot and Monsieur Giraud, who resembles Sherlock Holmes), and the blunders of the police feel too obvious efforts to highlight Poirot's deduction skills.

Not only that, but the whole Hastings as a lovesick puppy thing is awkward as hell. I just couldn't care less about his swooning, and he honestly comes across as a total chump who should really take his head out of his ass for a second. Unfortunately, he's the narrator, so you're stuck with him. Those of you who are introduced to Hastings here for the first time: no need to worry, he later settles into a more pleasant character.

I do, however, think that two stars instead of one is warranted, because The Murder on the Links is still better than The Big Four (1927). Still, nothing would have convinced me to read the rest, so the Wikipedia plot summary more than satisfied my need to know the solution to the mystery.

From Nutcracker (1816) to poo, because variety is the spice of life.

Poo comes out of (almost) every living creature. Some of them feed it to their offspring, some use poo to pass messages on. Even princesses need to poo.

Davies's compact and clear overview about the importance of poo is both funny and informative. The topic can of course be disgusting (I wouldn't stick my finger in poo), but despite all the shame surrounding it, poo is an extremely important part of nature (doesn't help you forget the scene in Salò [1975], though). Funny little books like these can also inspire kids to be part of natural sciences or conservation work.

So, what can you learn from this? Among other things, you can learn that poo comes in all sizes and shapes. It helps you get rid of the waste in your body, baby koalas get vital microbs from it by eating it, it can signal the location of prey, and it can also function as building material.

And why were dung beetles important for Australian farmers? You find out, when you read Poo!

Poopoopoo. Poo is life.

(Arvio osallistuu Kirjojen Suomi -hankkeen Kirjablogit ja 101 kirjaa -osuuteen.)

(Part of a Finnish project that celebrates Finland's 100th year of independence. 81 bloggers read altogether 101 books, and each book was selected on the basis of how it represents its publication year. Katriina is my second book, and I thoroughly enjoyed this one, although crying several times during reading it and for almost an hour after finishing it was pretty uncomfortable. If ever there was a story about a tough and persevering Finnish woman, this is it. Katriina is one of the most successful Finnish novels (but forgotten in its home country) and it has been translated into several languages, but sadly not into English as far as I'm aware.)

Tyttö tapaa pojan, poika maalaa houkuttelevan kuvan ahvenanmaalaisesta saaristoidyllistä suurine valkoisine taloineen ja omenapuineen. Tyttö palaa tömähtäen maanpinnalle, kun pariskunnan tulevaksi kodiksi Västerbyn kylässä osoittautuukin ankean harmaa pieni torppa ankean harmaalla kalliolla, jolla ei kasva muut kuin nokkoset. Pohjanmaalaisen Katriinan aviomies Johan osoittautuu lapselliseksi ja saamattomaksi kerskailijaksi, jolle koko kylä nauraa, ja jota edes omat lapset eivät myöhemmin pidä hyvänä miehen mallina. Romaanin keskiössä ei siis ole mustavalkoinen rakkaustarina, vaan nuori Katriina saa heti aluksi tuntea selkänahassaan hyväuskoisuutensa ja haihattelunsa hinnan.

Avioparin yhteisen elämän aloittava pettymys sähköistää koko romaanin. Katriina ei lähde maitojunalla takaisin vanhempiensa luokse, vaan jää rakentamaan elämäänsä Västerbyhyn. Katriinan osakseen saama halveksunta, koska kelpuutti Johanin miehekseen, köyhyys sekä kova työ muiden tiluksilla pientä ja huonolaatuista ruokapalkkaa vastaan tuntuu musertavalta, mutta pohjanmaalainen tyttö ei anna periksi.

Romaania kannattelevat tarkkanäköiset ihmissuhde- ja luonnekuvaukset, ja Katriinan jämäkkyys, suoraselkäisyys sekä tinkimättömyys tekevät tästä yhden suomalaisen kirjallisuuden vahvimmista naispäähenkilöistä. Läpi talven jäätävien tuiskujen ja kesän raskaiden peltotöiden Katriina iskee vähitellen juurensa yhä syvemmälle Ahvenanmaan maaperään ja tulee lastensa kautta osaksi saaren merenkulkuperinnettä.

Johankin tietää vaimonsa olevan häntä vahvempi henkisesti ja fyysisesti, ja miehen luonne alkaa avautua Katriinalle yhä selvemmin. Miehessä ei ole tippaakaan pahantahtoisuutta, vaan tämän ymmärtämättömyys ja huikentelevaisuus herättävät lapsenomaisuudessaan sääliä. Avioparin yhteinen taival alkaa kivikkoisesti, mutta vähitellen he alkavat tukeutua toisiinsa: "Oli kuin heidät olisi elämän kuumassa pajassa vielä kerran taottu entistä lujemmin yhteen, aivan kuten kaksi erilaista metallia sulatetaan yhdeksi". Katriinan ja Johanin luja side ja keskinäinen kunnioitus voittavat sinisilmäisen ihastuksen.

Eräänlaista sitkeyttä osoitti myös itse kirjailija, sillä vaiherikkaan elämänsä aikana Salmela asui muun muassa New Yorkissa, jossa hän ahkeroi päivät kotiapulaisena ja pyhitti illat sekä vapaapäivät Katriinan kirjoittamiselle. Romaani voitti ruotsalaisen kirjoituskilpailun ja käännettiin useille kielille saavuttaen heti kansainvälistä menestystä, mutta kotimaassaan se on vajonnut unohduksiin.

Ehkä Ahvenanmaa-romaaneista Myrskyluodon Maija on ollut helpompi sulattaa tai on koettu hieman kevyempänä kuin sosialistisen Salmelan teos, joka on toisinaan hyvinkin kriittinen kylän vaikutusvaltaisia ja köyhien työtaakkaa kohtaan, eikä katso suopeasti oletusta, että naisten tehtävä on synnyttää liukuhihnalla renkejä ja kaikkien on oltava kiitollisia saamistaan vähistä muruista. Oli syy mikä tahansa, Salmelan lämmin mutta samaan aikaan myös realistinen kuvaus Ahvenanmaasta ja sen ihmisistä on ehdottomasti klassikkoainesta.

Katriinan sivujen väliin mahtuu koko elämä. Pieni kallioisella maalla seisova mökki jää mieleen suurempana kuin se oikeasti on. Kun sulkee silmät, voi nähdä Katriinan hoitamassa rakkaita omenapuitaan, jotka neuvokas nainen onnistui istuttamaan karulle maaperälle kuljetettuun maa-ainekseen, Johanin istumassa keinutuolissa syömässä makeisia ja kaikki lapset leikkimässä yhdessä. Laivat valkeine purjeineen lipuvat saaren ohi ja lempeä aurinko tuntuu ikuiselta.