You need to sign in or sign up before continuing.
Take a photo of a barcode or cover
1.44k reviews by:
emberology
(Ismael from Egypt and Anu from Finland fall in love, and their daughter tells the story of her family and how to survive between two cultures.)
Egypti, Libya ja Suomi. Kertojan vanhemmat, egyptiläinen Ismael ja suomalainen Anu, rakastuvat ja myöhemmin perhe liikkuu kolmessa maassa tasapainotellen kahden erilaisen kulttuurin myllerryksessä. Pitkiä ja kylmiä talvia, kaupan muoviin pakattuja elintarvikkeita, puheenkin hiljentävä kuuma aurinko, katkeilevat sähköt. Hetket sekoittuvat toisiinsa, muistot kietoutuvat kehäksi, henkilöistä saadut vaikutelmat pyörivät ympyrää.
Joissain kirjoissa toisteisuus ärsyttää liian kikkailevana tyylikeinona, mutta tässä sitä on käytetty harkiten. Aina palataan sinne, mistä kaikki alkoi. Hämyiseen junavaunuun, jossa istuu enkeli, ja jossa tuli ja vesi ensimmäistä kertaa kohtaavat. ElRamlyn (nyk. Paasonen) proosa on täynnä hienoja kielikuvia, ja sanojen virta vie mukanaan jos vain malttaa keskittyä. Tunnelma on surumielinen ja viipyilevä, mutta joukkoon mahtuu myös hiukan iloa ja toiveikkuutta. Yksi niistä harvoista suomalaisista romaaneista, joista jaksan kiinnostua aihepiirin puolesta, ja jotka ovat vieläpä kaiken lisäksi todella hyviä ja taidokkaita.
Egypti, Libya ja Suomi. Kertojan vanhemmat, egyptiläinen Ismael ja suomalainen Anu, rakastuvat ja myöhemmin perhe liikkuu kolmessa maassa tasapainotellen kahden erilaisen kulttuurin myllerryksessä. Pitkiä ja kylmiä talvia, kaupan muoviin pakattuja elintarvikkeita, puheenkin hiljentävä kuuma aurinko, katkeilevat sähköt. Hetket sekoittuvat toisiinsa, muistot kietoutuvat kehäksi, henkilöistä saadut vaikutelmat pyörivät ympyrää.
Joissain kirjoissa toisteisuus ärsyttää liian kikkailevana tyylikeinona, mutta tässä sitä on käytetty harkiten. Aina palataan sinne, mistä kaikki alkoi. Hämyiseen junavaunuun, jossa istuu enkeli, ja jossa tuli ja vesi ensimmäistä kertaa kohtaavat. ElRamlyn (nyk. Paasonen) proosa on täynnä hienoja kielikuvia, ja sanojen virta vie mukanaan jos vain malttaa keskittyä. Tunnelma on surumielinen ja viipyilevä, mutta joukkoon mahtuu myös hiukan iloa ja toiveikkuutta. Yksi niistä harvoista suomalaisista romaaneista, joista jaksan kiinnostua aihepiirin puolesta, ja jotka ovat vieläpä kaiken lisäksi todella hyviä ja taidokkaita.
(A book full of stories about tattooed Finnish women. Gorgeous pictures of gorgeous ladies of all ages.)
Olen silloin tällöin selaillut kirjakaupoissa tatuointikirjoja, mutta niistä on aina puuttunut "se jokin". Nyt tiedän, mikä se on ollut. Naisen iholla ei ole pelkästään galleria kauniita kuvia, vaan se sukeltaa myös kuvien kantajien persoonallisuuksiin, sekä näiden ajatuksiin tatuoinneista yleisesti. Kirjassa on myös feministisiä sävyjä. Ei pelkästään siksi, että haastateltavat ovat naisia, vaan kaikista huokuu enemmän tai vähemmän vahvuus ja eri tavoin äärettömän kaunis naiseus. Kaikki ainakin tuntuvat viihtyvän omissa musteisissa nahoissaan: "Jotkut sanovat, etteivät tatuoinnit sovi naiseuden kanssa yhteen, mutta mielestäni naisellisuus on juurikin oman kehon haltuun ottamista vaikka sitten tatuointien keinoin. Myös naisellisuus on juuri sitä, mitä siltä itse haluaa ja odottaa, ei sitä, mitä miehet siltä haluavat. - Riikka Vainonen, 35".
Tuntuu aina kurjalta, jos omaa ulkonäköä kritisoidaan, enkä näe miten tatuoinnitkaan siihen oikeuttaisivat. Joskus voi vaikuttaa siltä, että tatuoidulla ihmisellä olisi kova panssari tai olisi muuten kovasydäminen ihminen, mutta näin ei todellakaan ole. Joskus joku voi pahoittaa mielensä myös muista syistä: "En siksi, että olisin herkkänahkainen, vaan sen vuoksi, että tyttäreni ovat olleet paikalla ja kuulleet, kun äitiä solvataan hänen ulkonäkönsä vuoksi. Itse pyrin kasvattamaan lapseni niin, että he ajattelevat jokaisen olevan arvokas, ulkonäöstä riippumatta. - Jenny Belitz-Henriksson".
On luonnollista, että nuoret omaksuvat uudet ja erilaiset asiat helpommin kuin vanhemmat, mutta toivoisin ettei se paheksunta saisi aikaan naurettavan lapsellista käytöstä. En voisi ikinä kunnioittaa sellaista henkilöä, joka lasten kuullen alkaa ladella solvauksia. En tiedä, mitä itse tekisin sellaisessa tilanteessa. Ehkä hämmentyisin tai tuijottaisin takaisin. Ei ole oikeasti niin vaikeaa olla armollinen kanssaihmisiä kohtaan.
Niin, eipä tästä nyt löydy mitään nipotettavaa. Kuvat ovat kauniita ja kertovat jotain jokaisesta kuvattavasta. Arvostin myös suuresti eri-ikäisten ja erityyppisten ihmisten ottamista mukaan projektiin. Suosikkikuvani olivatkin varttuneiden naisten iholla. Haastatteluissa on luultavasti käytetty samoja kysymyksiä, mutta jokaisella on kuitenkin oma persoonallinen tarina kerrottavanaan, joten ne eivät tunnu toistolta. Suositeltavaa luettavaa myös niille, jotka eivät jostain syystä pysty tatuointeja hyväksymään, tai joille niiden olemus ja tarkoitus ovat vielä hämärän peitossa. Kaunis kirja kauniista ja vahvoista ihmisistä.
Mikä oma suhteeni tatuointeihin sitten on? En välttämättä pidä kaikkien kuvia erityisen hienoina, mutta niinhän se on muunkin taiteen kanssa. Jonkun mielestä Monet on taitavuuden huipentuma, ja joku rakastaa abstraktia taidetta. Itselläni on aika hirveä neulakammo, joten olen harkinnut tatuoinnin ottamista jo epäinhimillisen pitkään, mutta joskus se päivä vielä tulee. Kuvavaihtoehtoja on listattu jo vähän liikaakin, mutta luulen osaavani niistä vielä päättää sen oikean.
Olen silloin tällöin selaillut kirjakaupoissa tatuointikirjoja, mutta niistä on aina puuttunut "se jokin". Nyt tiedän, mikä se on ollut. Naisen iholla ei ole pelkästään galleria kauniita kuvia, vaan se sukeltaa myös kuvien kantajien persoonallisuuksiin, sekä näiden ajatuksiin tatuoinneista yleisesti. Kirjassa on myös feministisiä sävyjä. Ei pelkästään siksi, että haastateltavat ovat naisia, vaan kaikista huokuu enemmän tai vähemmän vahvuus ja eri tavoin äärettömän kaunis naiseus. Kaikki ainakin tuntuvat viihtyvän omissa musteisissa nahoissaan: "Jotkut sanovat, etteivät tatuoinnit sovi naiseuden kanssa yhteen, mutta mielestäni naisellisuus on juurikin oman kehon haltuun ottamista vaikka sitten tatuointien keinoin. Myös naisellisuus on juuri sitä, mitä siltä itse haluaa ja odottaa, ei sitä, mitä miehet siltä haluavat. - Riikka Vainonen, 35".
Tuntuu aina kurjalta, jos omaa ulkonäköä kritisoidaan, enkä näe miten tatuoinnitkaan siihen oikeuttaisivat. Joskus voi vaikuttaa siltä, että tatuoidulla ihmisellä olisi kova panssari tai olisi muuten kovasydäminen ihminen, mutta näin ei todellakaan ole. Joskus joku voi pahoittaa mielensä myös muista syistä: "En siksi, että olisin herkkänahkainen, vaan sen vuoksi, että tyttäreni ovat olleet paikalla ja kuulleet, kun äitiä solvataan hänen ulkonäkönsä vuoksi. Itse pyrin kasvattamaan lapseni niin, että he ajattelevat jokaisen olevan arvokas, ulkonäöstä riippumatta. - Jenny Belitz-Henriksson".
On luonnollista, että nuoret omaksuvat uudet ja erilaiset asiat helpommin kuin vanhemmat, mutta toivoisin ettei se paheksunta saisi aikaan naurettavan lapsellista käytöstä. En voisi ikinä kunnioittaa sellaista henkilöä, joka lasten kuullen alkaa ladella solvauksia. En tiedä, mitä itse tekisin sellaisessa tilanteessa. Ehkä hämmentyisin tai tuijottaisin takaisin. Ei ole oikeasti niin vaikeaa olla armollinen kanssaihmisiä kohtaan.
Niin, eipä tästä nyt löydy mitään nipotettavaa. Kuvat ovat kauniita ja kertovat jotain jokaisesta kuvattavasta. Arvostin myös suuresti eri-ikäisten ja erityyppisten ihmisten ottamista mukaan projektiin. Suosikkikuvani olivatkin varttuneiden naisten iholla. Haastatteluissa on luultavasti käytetty samoja kysymyksiä, mutta jokaisella on kuitenkin oma persoonallinen tarina kerrottavanaan, joten ne eivät tunnu toistolta. Suositeltavaa luettavaa myös niille, jotka eivät jostain syystä pysty tatuointeja hyväksymään, tai joille niiden olemus ja tarkoitus ovat vielä hämärän peitossa. Kaunis kirja kauniista ja vahvoista ihmisistä.
Mikä oma suhteeni tatuointeihin sitten on? En välttämättä pidä kaikkien kuvia erityisen hienoina, mutta niinhän se on muunkin taiteen kanssa. Jonkun mielestä Monet on taitavuuden huipentuma, ja joku rakastaa abstraktia taidetta. Itselläni on aika hirveä neulakammo, joten olen harkinnut tatuoinnin ottamista jo epäinhimillisen pitkään, mutta joskus se päivä vielä tulee. Kuvavaihtoehtoja on listattu jo vähän liikaakin, mutta luulen osaavani niistä vielä päättää sen oikean.
I did not like this. At all. Years ago I liked Pierre la Mure's biographical novel Moulin Rouge (1950), which is about the struggles of Henri de Toulouse-Lautrec, another favorite artist of mine. I still don't understand the point of biographical novels though, because I would rather read a proper objective biography. My problem is the same with historical novels: how can you trust that the author hasn't distorted the events, but has actually done thorough research? Must you have blind faith, that you're not accidentally learning all the wrong stuff? Maybe I should just learn to read novels as they are: fiction.
What was wrong about this then? I think that Stone's story slipped stylistically too much on the biography side. Even though a novel was based in real events or a real person, I would still expect something from the prose. Not colorless and overly simplistic style, but a proper novel with vivid characters. After all, van Gogh's life was incredibly fascinating and tragic, so you would think that there's a lot you can do about that.
The biggest problem was, that I was constantly aware I was reading mere words, because there were no emotion behind them. Even the parts where a burning passion toward painting was described were bland and uninspiring. It would have been more fruitful if more had been said, other than van Gogh worked a lot and painted blue skies and stuff. Occasionally Stone uses three periods really annoyingly, like he wants to emphasize an important or shocking scene. The characters were paper thin and boring, and the descriptions of appearance were horribly clumsy. The kind of interesting conversations about art didn't fit into the dialogue, but seemed like they were cut out of a textbook.
All in all I am a bit annoyed that I wasted my time on this and actually finished the whole thing. Still, this served as a decent vacuum on August nights, when I was just eager to empty my brain from everything else before going to sleep. I just didn't feel like reading anything else when I was too busy selecting my courses and thinking about the lectures that were just around the corner. Sometimes it's like this: you just have to finish a book, even though it annoys you more and more every second.
What was wrong about this then? I think that Stone's story slipped stylistically too much on the biography side. Even though a novel was based in real events or a real person, I would still expect something from the prose. Not colorless and overly simplistic style, but a proper novel with vivid characters. After all, van Gogh's life was incredibly fascinating and tragic, so you would think that there's a lot you can do about that.
The biggest problem was, that I was constantly aware I was reading mere words, because there were no emotion behind them. Even the parts where a burning passion toward painting was described were bland and uninspiring. It would have been more fruitful if more had been said, other than van Gogh worked a lot and painted blue skies and stuff. Occasionally Stone uses three periods really annoyingly, like he wants to emphasize an important or shocking scene. The characters were paper thin and boring, and the descriptions of appearance were horribly clumsy. The kind of interesting conversations about art didn't fit into the dialogue, but seemed like they were cut out of a textbook.
All in all I am a bit annoyed that I wasted my time on this and actually finished the whole thing. Still, this served as a decent vacuum on August nights, when I was just eager to empty my brain from everything else before going to sleep. I just didn't feel like reading anything else when I was too busy selecting my courses and thinking about the lectures that were just around the corner. Sometimes it's like this: you just have to finish a book, even though it annoys you more and more every second.
There's just one sentence that describes the plot adequately (at least with my skills): the story involves around the death of an American girl called Eddie de Wire. The events and characters form a puzzle, where sometimes the pieces seem to fit together, but the picture isn't what it's supposed to be. This wasn't exactly a hard read, but concentration is still a key here. At first I didn't get a hold on anything, not the text, or the characters, or the plot, but then I just allowed to be led by a string and walked through a spiral following flashes of various things.
Fagerholm's style may not necessarily be for everyone, because the events constantly move forwards and backwards and upside down. Lovely images create an atmospheric mood, where Eddie's red coated spirit hovers. You feel like being underwater, from where you see only part of the events, and only in twisted shapes and colors. Clarity would not fit this story at all, and if you try to keep up to date with the time span, you will surely sink into a swamp (or a pond).
I finished the book quite fast, but I wasn't blown away though. In addition to not always getting a hold on the text, the length and the excessive repetition bothered me. Especially on the very first page I kind of sighed, because the prose seemed clunky and just overall the kind of prose I don't like that much. For the most part the language was beautiful in an unusual way (almost quirky) and dreamlike, but the book could have benefited from condensing to make the atmosphere last. Sometimes particular sentences seemed random and orphaned, like they didn't belong anywhere, the least in the place they were. However, Fagerholm's approach in handling the story and the lives of her characters was unusual and fresh enough to make me continue reading her books. I can't deny myself a good challenge.
Fagerholm's style may not necessarily be for everyone, because the events constantly move forwards and backwards and upside down. Lovely images create an atmospheric mood, where Eddie's red coated spirit hovers. You feel like being underwater, from where you see only part of the events, and only in twisted shapes and colors. Clarity would not fit this story at all, and if you try to keep up to date with the time span, you will surely sink into a swamp (or a pond).
I finished the book quite fast, but I wasn't blown away though. In addition to not always getting a hold on the text, the length and the excessive repetition bothered me. Especially on the very first page I kind of sighed, because the prose seemed clunky and just overall the kind of prose I don't like that much. For the most part the language was beautiful in an unusual way (almost quirky) and dreamlike, but the book could have benefited from condensing to make the atmosphere last. Sometimes particular sentences seemed random and orphaned, like they didn't belong anywhere, the least in the place they were. However, Fagerholm's approach in handling the story and the lives of her characters was unusual and fresh enough to make me continue reading her books. I can't deny myself a good challenge.
A guy glanced at me suspiciously at the uni cafeteria when he saw what I was reading. I had an extremely hard time keeping a straight face :P
Krhm, anyway, I pretty much loved this. Well... As in I am not into kinkyness but I liked the flickering dream atmosphere where art had an important role. The beginning especially was gorgeous and the themes of savageness, dreaming, love, cruelty and wearing fur were very interesting. I just wish Severin had more guts to actually take everything he got from Wanda instead of complaining she was too cruel. Be careful what you wish for or stay quiet.
Pleasure alone makes existence worthwhile. A pleasure-seeker has a difficult time parting from life.
Krhm, anyway, I pretty much loved this. Well... As in I am not into kinkyness but I liked the flickering dream atmosphere where art had an important role. The beginning especially was gorgeous and the themes of savageness, dreaming, love, cruelty and wearing fur were very interesting. I just wish Severin had more guts to actually take everything he got from Wanda instead of complaining she was too cruel. Be careful what you wish for or stay quiet.
Pleasure alone makes existence worthwhile. A pleasure-seeker has a difficult time parting from life.
I loved all the weird characters but the writing didn't do the trick.
