"Kirja, jota en koskaan ajatellut lukevani" tuntuu olleen taas tovin teemana elämässäni.

Sain tämän kirjan kirjabloggareiden tapaamisessa, kun kukaan muu ei halunnut, ja ajattelin itsekin antaa kirjan eteenpäin todennäköisesti lukematta. Vaan tutkimattomat ovat elämän tiet, kun sairastuu, ja sitten sitä yhtäkkiä huomaakin lukevansa Iiris Lempivaaraa aika lailla yhdellä istumalla.

En oikein jaksa hömppää ja "viihdekirjoista" en tahdo saada mitään irti. Ne eivät viihdytä, niiden huumori ei uppoa ja maailma on vaan niin vieras. (Luin kerran lukupiiriin Sophie Kinsellan kirjaa ja no, se riitti ihan loppuelämäksi.)

Tämän lukeminen oli kuitenkin oikeasti aika viihdyttävää ja jotenkin vapauttavaa. Kirja oli niin hölmö, että se tuntui raikkaalta. Kaikki oli viety vähän yli, joten mitään ei voinut ottaa turhan vavakasti, ja sehän sopi. Ja vaikka kirjaa en nyt kovin feministiseksi lähtisi kutsumaan, niin oli kiva, miten lempeästi eräänlaista naiseutta tässä (kaikessa hulluudessaan) kuvattiin. Vaikka se naiseus paikoin vaikutti tosi vieraalta (esim. kenellä on elämänsä aikana 40 mekkoa SAATI SAMAAN AIKAAN VAATEKAAPISSA?!), ja oudolta (esim. miksi feikata olevansa kasvissyöjä, jos ei ole? Eikö voi olla vain sitä mitä on?), niin silti jotenkin lempeältä.

En nyt sanoisi suosikiksi, mutta yllättävän viihdyttävä. Ja kerrankin kirja, jota voin suositella, jos joku kaipaa jotain kevyempää!