On taas aika todeta, että en lue dekkareita, paitsi kun luen. Olen yrittänyt lukea joitain dekkareita aina silloin tällöin, mutta usein ne jäävät kesken jo alkumetreillä. Genre ei vain iske. True crime ja rikossarjat uppoavat, mutta kirjallisuudelta kaipaan jotain muuta.

Poikkeuksena on nyt kuitenkin ollut kahden islantilaisen kirjailijan dekkarit (+ yhden japanilaisen, jolta tosin luettuani kaksi samankaltaista teosta totesin, että eipä tarvitse lukea enempää), joista olen pitänyt. Näissä dekkareissa on kiehtonut erityisesti miljöö eli Islanti, islannin historia ja tietenkin se fakta, että Islannissa tapahtuu niin vähän rikoksia, että on kiinnostava nähdä miten kirjailijat saavat murhansa istumaan paikkaan, jossa niitä ei juuri tapahdu.

Saari on dekkarisarjan toinen osa. Sarja etenee siinä mielessä poikkeuksellisesti, että ensimmäinen osa sijoittui myöhäisempään aikaan kuin toinen osa, ja ensimmäinen osa sijoittui vielä aikaisempaan aikaan. Tarinassa mennään ikään kuin taaksepäin.

Saari on ihan hyvä. Sen tarina on kiinnostava, mutta omalla kohdallani tätäkin kannatteli nimenomaan sen islantilaisuus. Kirjan keskiössä on nuoren kauniin naisen murha, eli mitään kovin omaperäistä teos ei tarjoile. Kirja on alkuun hieman sekava, koska siinä heitellään eteen aimo nippu hahmoja, mutta melko nopeasti saa kiinni siitä kuka on kukin. Kirjan tyyli on sellainen, että lukijalle annetaan aika paljon vihjeitä koko ajan, minkä vuoksi lukija on koko ajan vähän poliiseja edellä. En oikein tiedä onko tämä se tyyli, josta itse pidän. Mielestäni se käy herkästi vähän tylsäksi, vaikka ymmärrän sen fiiliksen, joka tulee siitä, että odottaa, koska poliisitkin hoksaavat miten kuvio toimii.

Kokonaisuus on vallan ok. Tarina pitää otteessaan ja itse luin kirjan parissa päivässä. Olikin ihanaa lukea pitkästä aikaa jotain näin nopeatempoista.