4.5 tähteä, melkein 5 - mielettömän hieno kirja!

Tiranan sydäntä lukiessa on kuin katsoisi elokuvaa. Tarina muodostuu pienistä hetkistä ja vahvoista kuvista. Aiheet ovat tärkeitä, pienet yksittäiset huomiot myös. Ja kun kirjan aiheita alkaa luetella, on luettelo loputon, joten vain muutama nosto: sukupuolen määrittely, seksuaalisuus, erilaisuuden vieroksuminen, yksilöllisyys ja sen katoaminen, eriarvoisuus, maasta toiseen muuttaminen, pakolaisuus. On paljon tärkeitä kysymyksiä. Miksi ihminen voi sepittää itselleen kokonaan uuden historian, tehdä lapsen, abortoida lapsen, (ostaa aseen), mutta ei vaihtaa nimeään, jos se ei vastaa hänen oletettua sukupuoltaan? Kirja nostaa paljon esiin epäkohtia ja pohtii etuoikeutettujen asemaa.

Vaikka kirja on nimenomaan aiheiltaan ja huomioiltaan tärkeä, niin siinä on myös melkoinen tarina. Tarina joka kuljettaa päähenkilöä ja lukijaa siinä sivussa pitkin maailmaa Albaniaan, Italiaan, Espanjaan, Saksaan, Yhdysvaltoihin, Suomeen... ja kaikkialla on uusia tarinoita, uusia ongelmia, epäkohtia ja etuoikeutettuja.

Kirja on vahva ja jollain tavalla väkivaltainen. Tiedättehän kun on joku oikein hyvä kirja, ja vaikka sitä lukee mielellään, niin tavallaan samalla haluaisi olla lukematta, koska se nostaa esiin asioita, jotka iskevät niin lujaa? Kirja pakottaa ajattelemaan, eikä se juurikaan säästele lukijaa. Kirja ei ole perinteisesti ymmärtäen raaka, mutta henkisesti kyllä.

Pidin kirjasta aivan hurjasti, koska sen tarina on mieletön, siinä on niin tärkeitä aiheita ja koska pidin kerronnasta. Pidin siitä, että kirjassa oli niin paljon pureskeltavaa, eikä se päästänyt lukijaa vähällä. Kuitenkaan kirjan lukeminen ei ollut varsinaisesti raskasta, vaan kirjaa luki ripeästi, joskin aivot ja tunteet sauhuten.

Kirja ei kuitenkaan ollut täydellinen. Luin kirjan viime yönä loppuun, sillä en malttanut alkaa nukkua ennen kuin pääsisin tarinan loppuun. Sydäntä nipisti, kun kirja oli niin hyvä. Suljettuani kannet jäljelle jäi kuitenkin lievä pettymyksen vihlaus - todella hyvä, mutta ei täydellinen.

Olen yrittänyt tässä sulatella ja miettiä, mikä täydellisyydestä jäi uupumaan. Mietin, että kun kyseessä on näin hyvä kirja, niin yhtäkkiä sitä huomaa olevansa normaalia kriittisempi, koska tietää kirjan kestävän sen, mutta menikö oma kriittisyyteni yli? En tiedä. Huomasin jääväni harmittelemaan sitä, että arvasin kirjasta erään tärkeän ratkaisun. Vaikka se oli juuri se, joka sen pitikin olla, niin silti olisi ollut mukava yllättyä. Tuntui, että kirjailija pelasi ihan vähän varman päälle tylsällä tavalla. Ehkä jäinkin kaipaamaan kirjalta jotain säröä?

Niin tai näin, tässä on mieletön kirja. Kissani Jugoslavia pääsee tämän jälkeen lukuun ja pian!