Katsoin jokin aika sitten elokuvan Handmaiden, ja tajusin vasta tämän kirjan kirjastosta kotiin tuotuani, että elokuva pohjautuu tähän!

Koska tarina oli elokuvan kautta osittain tuttu, tuntui kirjan alun lukeminen siltä, kuin olisi katsonut elokuvan uudelleen. Ihan kiinnostavalta, mutta myös melko tylsältä. Waters kirjottaa hyvin, mutta kun tarinan juju on tiedossa, yllätyksiä ei juuri heru. Onneksi elokuva poikkeaa kirjasta jonkin verran ja loput ovat erilaisia. Lopussa siis aloin saada uutta puhtia lukemiseen.

Paitsi että en. Miksi tämä kirja on julkaistu näin pitkänä? Miksi tästä ei ole siivottu paria sataa sivua pois, tiivistetty juonta, kitketty turhat sivupolut ja jaarittelut pois?

Rakastan Watersia ja hänen kirjojaan. Hän kirjoittaa taitavasti, yllättäviä tarinoita, elävöittää historiaa ja tekee naisia rakastavia naisia näkyväksi.

Mutta siis kukaan, ei kukaan, tai no ainakaan minä, halua loppuratkaisun lähestyessä jäädä jumiin siihen, kun päähenkilö pohtii onko pusikossa hiiriä vai rottia. Se ei ole oleellista tai kiinnostavas, kun on lukenut yli 600 sivua ja haluaa tarinan päätökseen.

Tiivistäen: hyvä kirja, hyvä, joskin raaka tarina, mutta aivan turhan pitkä.