Rouva C. oli ainoa kirja, jota toivoin joululahjaksi ja nyt se sai olla vuoden ensimmäinen luettu teos.

Lukukokemus oli hyvin ristiriitainen.

Koen aina vähän ongelmalliseksi teokset, joissa todellisesta henkilöstä tehdään fiktiivinen. Tämän kirjan kohdalla olin kuullut useamman pohtivan tätä ja sitä, miten Minna Canth esitetään kirjassa melko suppeasta kuvakulmasta - tyttärenä, vaimona, äitinä - suhteessa miehiin. Lähdin lukemaan kirjaa kovin kriittisesti juuri tästä näkökulmasta. Ja kyllähän se ärsytti.

Kirja on kuvitelma siitä, mitä Minna Canthin elämä tyttärenä, vaimona ja äitinä olisi voinut olla, on saattanut olla, mutta tuskin on, sillä tämä on kuitenkin kirjailijan keksimä tarina. Kirja on avioliittoromaani, kuten kirjan nimestä voi aavistella, ja siinä mielessä kai onnistunut, mutta hieman tylsä. Yksi merkittävä suomalainen nainen on typistetty tässä hyvin yksiulotteiseksi hahmoksi. Synnyttäväksi naiseksi. Kaikki muu tapahtuu taustalla, jos tapahtuu. Oikeastaan kirja päättyy siihen, kun vasta alkaa tapahtua.

Tarina on silti ihan mielenkiintoinenkin. Se on fiktiivinen, mutta kuitenkin johdatus Minna Canthiin. Se saa ajattelemaan mitä elämä on joskus ollut, saattanut olla. Se herättää pohtimaan naisen asemaa silloin ja nyt. Toisaalta juuri Minna Canth on se kiintopiste, jonka ansiosta kirjan jaksaa lukea. Vain historiallisena avioliittokertomuksena en olisi ehkä jaksanut alusta loppuun tätä.

Kieli on kaunista, kuvailevaa, elämänmakuistakin. Kirja on kaunis. Haikea ja surullinenkin.

Ensin luin kirjaa nopeasti, koska ajattelin, että jos en nyt vain lue, niin sitten kirja jää ikuisesti kesken. Lopulta luin kirjaa nopeasti, koska tarina kuitenkin jaksoi kantaa.

Mutta kyllähän tämä kokonaisuutena lievä pettymys oli. En ehkä olisi itse lähtenyt kuvailemaan näin mahtavaa henkilöä näin suppeasti, tällaisesta näkövinkkelistä. En olisi halunnut typistää Minna Canthia tähän rooliin, ilman, että hänen tuotantonsa, elämäntyönsä ja muukin tuotaisiin esille. Naisen asemaa ja se millaisia lasikattoja Canth on omana aikanaan rikkonut, jäi aika pliisuksi, muutamiin lauseisiin kätketyksi. Vähän sellaiseksi, että tämäkin piti sanoa, koska se oli merkittävää.

Toisaalta tästä ongelmasta olisi päästy, jos kirja olisi vain ollut haikean kaunis kertomus täynnä vain fiktiivisiä hahmoja. Ei mitään todellisia mukaan napattuna. Mutta kuten aiemmin totesin, sitten taas kirjaa ei ehkä olisi jaksanut lukea loppuun.

Jos haluat lukea kauniin historiallisen romaanin, niin tämä on hyvä. Mutta sitten Minna Canthista kannattaa lukea muutakin!