Helvetillä pelottelun ilmapiirissä ei ole mikään ihme, että Olavi ei uskalla kääntyä synnintuskissaan kenenkään puoleen, vaan rypee niissä omillaan. Olavi ei toki ole niitä kaikkein miellyttävimpiä ihmisiä, mutta itselleni käsitys päähenkilöön samaistumisesta tuntuu niin vieraalta, ettei se ole ikinä kuulunut kirjallisuuden arviointikriteereihini. Olavi vaikuttaa lähinnä epävarmalta itsetuntonsa kanssa kamppailevalta nuorelta, joka heitetään täysin erilaiseen ympäristöön erittäin hämmentävien uusien tunteiden keskelle. Nuori mies onkin kaikessa epätäydellisyydessään mielenkiintoinen päähenkilö, koska tämä ei osaa vielä täysin kyseenalaistaa muiden tuputtamia käsityksiä maailmasta, vaan joutuu kohtaamaan omat ennakkoluulonsa.

Beatrixin tulkitsin neuvokkaaksi ja itsevarmaksi naiseksi, joka halusi itsemääräämisoikeuden, mutta kuitenkin aikakautensa naisille asetettujen odotuksien puitteissa. Vaikka tämä ei siis murtautunut keskiaikaisen naiskuvan kuplasta, sai tämä silti jossain määrin elämälleen sisältöä ja mahdollisuuden päättää omasta ruumistaan.

Paljon lihallisempiakin kirjoja lukeneena en oikein osannut hätkähtää kuvattuja ruumiintoimintoja, ja olin todella iloinen sekä yllättynyt, ettei keskiaikaa kuvattu taas kerran puhtoisena ritarien ja prinsessojen aikakautena. Keskiaika ei ollut pimeä, niin kuin usein kuuluu toistettavan, mutta ei se myöskään ollut jalo kiiltävien haarniskojen aikakausi. En tietysti ole mikään keskiajan asiantuntija, mutta käsittääkseni Kauniston tulkinta on paljon lähempänä totuutta. Kestän muutenkin vapaana liihottelevan liioittelun paljon paremmin kuin yltiöpäisen vaaleanpunaisen idealismiromantiikan. Keskiajalla oltiin paljon sivistyneempiä kuin usein luullaan, mutta kaksinaismoralismikin riehui yltiöpäisenä (erityisesti kirkon piirissä) ja ainakin rahvaan keskuudessa lihallisuus oli näkyvää.

Kirjassa oli kauttaaltaan lähes karnivalistinen sävy. Olin varmasti huvittava näky kahvilassa istuessani kun yritin parissa kohtaa pidätellä naurua naama punaisena. Seksuaalisuus ei ole itsetarkoituksellista, vaan tarina pysyy tasapainossa myös riettauden ulkopuolella. Ihmettelen itse asiassa kovasti miten kohtuuttoman paljon painoarvoa seksuaalisuuden kuvaus on keskusteluissa saanut. Eivätkö ihmiset ole tottuneet tällaiseen, vai mistä kiikastaa? Sitä itseään ei joka tapauksessa ole edes paljon, eli ei ehkä sen takia kannata säikähtää ja jättää tätä lukematta.

Kaunisto ei pelkää koskettaa kirkollisia aiheita ja kyseenalaistaa kirkon ajatusten auktoriteettia. Onko piispa kovinkaan pyhä, jos tämä unelmoi naisen rinnuksista ripin aikana? Ilahduin oikeastaan kaikista Kauniston esiin ottamista aiheista: kirkon tekopyhyyden ja naisen käsittämättömän aseman lisäksi sukelletaan keskiaikaiseen opiskelijakulttuuriin. Muistan lukeneeni aiemmin, miten papiksi opiskelevat olivat niitä kaikkein pahimpia örveltäjiä. Olavi Maununpojan vaiheet ovat omien opiskelujeni kautta tuttuja, mutta vain pääpiirteittäin. Pidin siitä, että Kaunisto on valinnut oikean historiallisen henkilön romaanisarjansa keskukseen. Taitava kirjailija osaa kyllä käyttää hyväkseen historiallisen henkilön elämänvaiheita tarinan runkona tekemättä tarinasta liian ennalta arvattavaa. Vaikka tietäisi lopputuloksen, pystyy silti uppoutumaan täysillä tarinan lumoihin.

Alun johdanto on kirjoitettu hengästyttävän kauniisti, aivan kuin lukisi jotain oikeaa keskiaikaista tekstiä. Loput kirjasta onkin tavanomaisempaa proosaa, mutta siinä on silti keskiaikaista henkeä kekseliäine sanastoineen. Kirja ei kuitenkaan ole itselleni täysin napakymppi, koska juoni jäi aika ohueksi ja päällimmäisenä jäi mieleen matkanteko. Kokonaisuudessaan silti hieman keskitasoa parempi historiallinen romaani, ja ylipäätään todella rohkea sovinnaisuussääntöjä rikkova kirja, jossa on sekä syvyyttä että rehevyyttä kontekstisoituneena tarkkanäköiseen ajankuvaan.