Ei vitsit miten rakastan Karin Erlandssonin tekstejä!
Unohdan sen aina ja sitten kun taas luen niitä, niin olen mykistyä sen kaiken taidon äärellä. Erlandsson on yksi parhaita tämän hetken kaunokirjallisuuden kirjoittajia. Olen nauttinut kaikista hänen kirjoittamistaan kirjoista, niin lastensaduista kuin näistä aikuisten romaaneistakin.

Koti kertoo elämästä Ahvenanmaan saaristossa. Kirjassa on useita kertomuksia. Ensimmäinen on 800-luvulta ja viimeinen 2019-luvulta. Väliin mahtuu monta historiallisesti tärkeää vuotta, ja hetkeä. Tarinoissa rakennetaan kirkko, paetaan sodan alta, saadaan suru-uutisia mereltä ja ilouutisia toisaalta. Tarinoiden keskiössä on naiset. Monet heistä jääneet yksin syystä tai toisesta. Meri antaa ja ottaa, mutta se ei palauta ketään, jonka se on ottanut.

Pidin tarinoista. Ne kytkeytyvät historiaan (ja kirjan loppuosassa on avattu jokaista tarinaa historian kautta), mutta ovat silti fiktiivisiä. Saaristoelämän kauneus ja karuus tulee tarinoissa esiin. Pidin kuitenkin erityisesti siitä, miten tarinan naiset ovat toimijoita. Myös naisilla on historiansa, vaikka siitä harvemmin kirjoitetaan. Valitettavasti.

Kirjan kaksi viimeisintä vuosiin sidottua tarinaa, lähemmäs nykyaikaa tulevaa tarinaa tavallaan alleviivasivat sen muutoksen, joka saaristossakin on käyty läpi. Tarinat olivat kiinnostavia, mutta samaan aikaan ehkä kokonaisuuden vähiten kiinnostavat. Nyt historia kiinnosti enemmän.

Tämä oli hyvä. Suosittelen!