Olen tykännyt hurjasti Schulmanin aiemmin suomennetuista teoksista Unohda minut ja Polta nämä kirjeet. Schulman hyödyntää oman sukunsa historiaa, lapsuusmuistojaan ja omaa elämäänsä taidokkaasti kirjoitetuissa teoksissaan. Schulman kirjoittaa vetävästi ja koukuttavasti suuriakin traumoja avaten.

Eloonjääneet pääsi lukulistalleni heti, kun siitä kuulin. Odotin kirjaa mielenkiinnolla, koska sen kerrottiin olevan fiktiivinen tarina. Ehkä siis jotain uutta ja erilaista?

Eloonjääneet ei varsinaisesti ollut mitään uutta ja erilaista, vaan se jatkoi mielestäni hyvin samaa linjaa aiemmin suomennettujen kanssa. Kirjailija ammentaa selkeästi omasta lapsuudestaan ja elämästään, ja kirja nivoutuu aika selkeästi jatkumoksi kahdelle aiemmin tulleelle. Kirjassa oli jopa sen verran samaa, että tuntui, kuin sen olisi lukenut jo aiemmin.

Eloonjääneet on hyvä ja yllättäväkin kirja, joka on kirjoitettu taitavasti. Pidin kokonaisuudesta paljon. Mutta samaan aikaan tarina ei tahtonut vetää, koska se tuntui niin tutulta. Mietin lukiessani, että eikö kirjailija nyt käsitellyt jo tätä tarpeeksi aiemmassa kirjassaan? Paikoitellen tylsistyin lukemaani. Ehkä on liian lyhyt aika siitä, kun olen lukenut aiemmat teokset.

Suosittelen kuitenkin kaikkia Schulmanin teoksia. Jokainen näistä on lukemisen arvoinen.