Kun jää pettää alta ei yllättänyt, eikä muuttanut suhdettani dekkareihin. Tulenkohan joskus löytämään sen oikeasti hyvän dekkarin? Arnaldurin dekkarit ovat ok, mutta niissä painaa eniten Islanti, ja ilman Islantia tuskin lukisin niitäkään.

En ole oikein koskaan välittänyt lukea dekkareita tai jännäreitä, sillä a) arvaan aina mitä niissä tapahtuu b) ne ovat usein vähän pökkelösti kirjoitettu ja c) niistä ei oikein saa hetken viihdettä enempää irti. Kun jää pettää alta sopii näistä kohdista kaikkiin.

Miten voikin olla, että arvasin ratkaisun jo ennen kirjan puoltaväliä? MITEN? Ja miksi?

Kirjan tarina oli vetävä ja jännittäväkin, ja luin kirjan nopeasti siinä jännityksen imussa. Se vain katkesi, kun tajusin mistä on kyse. Sen jälkeen en olisi jaksanut enää lukea. Lopun luinkin vähän puolihuolimattomasti.

Kirja oli hieman pökkelösti kirjoitettu, mutta helposti luettava kuitenkin. Turhan pitkä, ja turhan rautalangasta väännetty, mutta toisaalta kirja käsittelee aika isoa asiaa dekkarin muodossa, että ehkä se on joillekin tarpeen. Tässä kyllä tuntui tapahtuvan ja olevan vähän liiaksi hahmoja, jostain olisi voinut karsia.

Mutta tulipa luettua yksi arvostelukappale pois hyllystä. Ja ei tämä siis huonoimmasta päästä lukemistani dekkareista ole. Ihan hyvin voisin nakata tämän vaikka ystävälle mökkilukemiseksi, koska kyllä tämä hetken jaksoi viihdyttää.