3.5 tähteä.

Kirjoitin jo aiemmin, että jos uskoisin guilty pleasureen, niin Kate Morton saattaisi olla sellainen minulle. Snadisti liian kevyttä ja höttöistä, välillä vähän silmien pyörittelyä aiheuttavaa ja kun näitä on lukenut useamman, niin kirjojen toistuva kaava on läpikotaisin tuttu. Kuten myös päätykolmioiset talot, joissa on useampi savupiippu... Mutta Mortonin kirjoissa on silti oma vetovoimansa. Koukuttavat kirjat, joihin on ihanan turvallista ja pyörryttävää upota. Sitä saa mitä tilaa, ja joskus se on niin ihanaa.

Mortonin kirjat ovat varmaan täydellinen esimerkki lukuromaanista. Sivumäärältään pitkä, viihteeseen taipuva, mutta kuitenkin raskaampaakin sisältöä sisältävä teos, jota lukee ahmien jopa silloin, kun kirja vähän hankaa vastaan. Kuten tässä kirjan kummitusjutut. Aluksi en voinut sietää, puolivälissäkin vielä mietin, että miksi, mutta lopulta luin kirjan ihan mielelläni loppuun asti.

Kirja ei sinänsä tarjonnut mitään uutta tai mullistavaa. Morton rakentaa tarinat usein niin, että harhauttaa lukijaa sen verran tehokkaasti, että lopussa lukija saa aina vähän yllättyä ja se on kiva. Samalla kirjassa on niin kliseisiä ja ennalta-arvattavia käänteitä, että naurattaa. Mutta toisaalta, mitäpä muuta sitä odottikaan?

Kirja oli kuitenkin jotenkin lohdullinen lukukokemus. Upottava ja mukanaan vievä. Kun on pitkään ollut hankaluuksia lukea aikuisten kirjoja, niin tämä kiskoi taas siihen suuntaan. Ja tänään nappasin töistä mukaan viimeisen lukemattoman suommenetun Mortonini...