3.5 tähteä ainakin, ehkä enemmän, vaatii sulattelua.

Marisha Rasi-Koskinen on todella mielenkiintoinen kirjailija, jonka kaikista teoksista olen pitänyt. Myös tästä.

Kirja alkaa kuin kolmella tarinalla niin, että tuntuu kuin ei tajuaisi mitään. No, ei kyllä tajuakaan. Sitten kaikki alkaa rullata hitaasti auki, tarina etenee niin, että annetaan ymmärtää, mutta jätetään kertomatta, sekoitetaan lukijan ajatuksia, johdatetaan harhaan ja vedetään matto jalkojen alta. Sitten kerätään lankoja yhteen ja tarinasta tulee kokonainen, raju, ravisteleva.

Pidän paljon kirjailijan tyylistä, omaleimaisesta äänestä ja hänen teostensa rakenteista. Pidän siitä, että ne ovat vähän hankalia, mutta antavat paljon. Pidän siitä, että lukijaa huijataan kerta toisensa jälkeen ja aina niihin ansoihin vajoaa. Pidän siitä, että tarinoiden henkilöt ovat kovia kokeneita, jotain menettäneitä, epämiellyttäviäkin. Pidän siitä, ettei kaikkea kerrota koskaan. Pidän siitä, että kirjoissa nousee esiin hyvin erilaisia teemoja.

Mutta tämä on neljäs kirjailijalta lukemani teos, ja vaikka se on hyvä, erikoinen, omalaatuinen, erottuva ja kaikin puolin taitava, niin kirjailijalle se on melkein turhankin tyypillinen. Hyvä, yllättävä ja silti vähän kuin jo luettu. Pidin ja yllätyin, mutta juuri kuten odotinkin pitäväni ja yllättyväni. Vaan onko se sitten huono juttu? Sitä jään vielä pohtimaan, koska hieno kirja tämä on ja Rasi-Koskinen ehdottomasti yksi suosikkejani kotimaisista kirjailijoista, mutta pieni jokin tuli nyt minun ja teoksen väliin.