3.5 tähteä

Olin jo ajatellut, etten lue tänä vuonna enää yhtäkään jännäriä. (Koska Kuka on Maud Dixon? oli jotenkin surullisen surkea, eikä jännärit muutenkaan ole koskaan ollut oma genreni.) Mutta sitten älyttömän pitkä kirjaston varausjono Hildurissa nytkähti niin, että sain tämän käsiini jo nyt, vaikka ajattelin että korkeintaan loppuvuodesta...

Hildur kiinnosti, koska a) Islanti kiinnostaa! ja b) olen lukenut Rämön kirjoittaman Islantilainen voittaa aina -kirjan ja joskus myös hänen blogiaan, ja tiesin, että hän on hyvä kirjoittamaan. Kiinnosti tietää miten Rämö taitaa kaunokirjallisuuden.

Hildur on oikeasti aika hyvä. Islanti miljöönä toimii tietenkin aina, mutta lisäksi Hildurissa on hyvät hahmot, pidin siitä miten tarina eteni ja loppuratkaisua en arvannut, kuin ihan vasta loppumetreillä.

Rämö kirjoittaa hyvin ja "kotoisasti", mutta kirjassa kyllä paistaa tietokirjailijamainen ote, sillä kirja selittää lukijalle aika paljon Islannista ja islantilaisista tavoista, ihmisistä ja muista Islantiin liittyvistä asioista. Koska minua kiinnostaa Islanti, niin nämä tietoiskut eivät häirinneet itsessään. Mietin kuitenkin lukiessani useamman kerran, että toimivatko nämä kokonaisuuden kannalta miten jonkun toisen lukijan kohdalla? Kirja on kirjoitettu ehkä juurikin suomalaiselle jännäreiden lukijalle, koska kirjassa jonkin verran verrataan Suomea ja Islantia keskenään. Miten hyvin tämä taipuu sitten vaikka islantilaisille lukijoille?

Vaikka Hildurkaan ei tehnyt minusta jännäreiden lukijaa, niin aivan varmasti tulen lukemaan tämän jatko-osan sitten joskus.